SeaHorse Week

SeaHorse Week este
Hanko este
Keppariratsastajia paraatissa 2010

 

 

Ratsastuksen GP- kilpailuja on järjestetty Hangossa vuodesta 1997, lukuun ottamatta kolmea välivuotta 2001, 2005 ja 2008. Tapahtumasta onkin jo muodostunut Hangon kesään kuuluva perinne. SeaHorse Week on kehittynyt yhdeksi maamme parhaista alue- ja kansallisista ratsastustapahtumista. Siitä on myös tullut näinä vuosina hyvin tunnettu ja kenties suosituin kesäratsastustapahtuma.

2010 otettiin uusi haaste vastaan ja GP kisojen sijasta järjestettiin Suomen mestaruus kilpailut junioreille, nuorille ja senioreille.

 

Ratsastusviikko ajatus syntyi Ratsastajainliiton entisen puheenjohtajan Tom Gordinin ideasta, jota hän alkuaan kehitteli yhdessä Hankoniemen Ratsastajien silloisen puheenjohtajan Eero Kolin kanssa
Esteratsastuskilpailu keskellä kaupunkia upeassa puistoympäristössä lehmusten keskellä, kansainväliseen tyyliin, oli ajatuksena houkutteleva.
 

 

SeaHorse Weekin järjestämisestä vastasivat vuosina 1997-2003 Hankoniemen Ratsastajat, Raseborgs Ryttare ja Väst- Nylands Ryttare. Vuodesta 2004 lähtien toteuttajina ovat olleet Hankoniemen Ratsastajat ja Väst-Nylands Ryttare, sillä syksyllä 2003 toeutettiin Väst- Nylands Ryttaren ja Raseborgs Ryttaren yhdistäminen ja Raseborgs Ryttare lakkautettiin.

Väst-Nylands Ryttare järjesti viimeisen kerran  kilpailut yhteistyössä HunR:n kanssa 2007. 2009 ja 2010 on Hankoniemen Ratsastajat järjestänyt kilpailut yksin.
 

 Suuren ratsastustapahtuman hyvä toteuttaminen vaatii runsaasti osaavia tekijöitä. SeaHorse Weekin onnistuneeseen läpivientiin osallistuu vuosittain runsas 150 vapaaehtoista järjestävästä seurasta ja myös muualta Suomesta.

 

Ensimmäiseen SeaHorse Weekiin vuonna 1997 kuului sekä korkeatasoinen kouluratsastuskilpailu, joka järjestettiin Tammisaaren markkinakentällä, että valjakkokilpailut, jotka järjestettiin Dragsvikin Ratsastuskeskuksessa. Ensimmäisenä tästä hienosta kolmijakoisesta kilpailutapahtumasta karsiutui valjakkokilpailu, joka vaati runsaasti toimihenkilöitä ja oli myös taloudellisesti raskas.

 

Kouluratsastus pidettiin vielä SeaHorse Weekin ohjelmassa, mutta siirrettiiin myöhemmin ratsastajien pyynnöstä Hankoon. Valitettavasti taloudelliset syyt ovat aiheuttaneet sen, ettei myöskään kouluratsastus enää kuulu SeaHorse Weekin ohjelmaan. SeaHorse Week on tänä päivänä 5 täyttä päivää esteratsastusta aluetasolta kansalliseen kärkeen !

 

SeaHorse Week on järjesetty vuosittain - kolmea välivuotta lukuunottamatta. Miten toiminta tulee jatkossa kehittymään, sen näyttää aika.

Osa toimihenkilöistä 2010

Seahorse weekiä ei olisi ilman loistavaa toimihenkilöteamia !

Eskadroonat Kaj Nyholm ja Vappu sekä Pentti Nevalainen ja Peppi

 

Kanslia henkilökuntaa 2010
Info pisteen katos oli suosittu toimihenkilöiden taukopaikka 2010
"Kukkaistytöt"

 

Janina Laine ja Harvest Moon (6:s sija 80 cm)
Johanna Kemppainen ja Rubina (8:s 80 cm ja 2. 90 cm)